Isäntäperheeksi
CISV:n leiriohjelmiin kuuluu viikonlopunvietto paikallisissa perheissä. Yksi CISV-vapaaehtoistyön mukavimmista muodoista onkin isäntäperheenä oleminen. CISV:ssä onkin mukana monta perhettä, jotka ottavat osaa toimintaan joka vuonna olemalla isäntäperhe.
Viikonloppu paikallisessa isäntäperheessä on usein eksoottinen kokemus lapsille ja nuorille. CISV-leiriläisen viikonloppuvierailu kotonasi rikastuttaa myös omaa perhettäsi uusilla kokemuksilla uusista kulttuureista.
Samalla se tarjoaa myös oivan ensikokemuksen CISV:n toiminnasta, mikäli organisaatiomme ei ole sinulle ennestään tuttu.
Paikallisyhdistykset tarvitsevat joka vuonna perheitä, jotka voisivat antaa yösijan leiriläisille pariksi päiväksi ennen leirin alkua, sen aikana tai vaikkapa sen jälkeen. Esimerkiksi Village-ohjelmaan kuuluu kaksi isäntäperheviikonloppua: yksi viikonloppu ennen ja toinen sen kuluessa.
Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaamme! Voit ottaa myös suoraan yhteyttä esimerkiksi lähimpään paikallisyhdistykseesi.
Latest News
Vuoden 2012 leirihaut käynnissä!
- 06 helmi 2012
CISV mukana Anna aikaa tapahtumassa!
- 28 tammi 2012
Vuoden 2012 teemana kestävä kehitys!
- 17 tammi 2012
Kansallinen IPP-haku vielä käynnissä!
- 06 tammi 2012
CISV mukana vapaaehtoistoiminnan syysmarkkinoilla 17.9!
- 11 syys 2011
