Junior Branch-toiminta

Group of Children

Nuoret rakentamassa sosiaalistä pääomaa

Kaikki 15-25 vuotiaat CISV:läiset muodostavat Suomen JB:n. Nämä aktiiviset nuoret toimivat niin paikallisella kuin kansallisella tasollakin. JB-läiset suunnittelevat ja toteuttavat omia ohjelmiaan, joiden tavoitteet seuraavat CISV:n tavoitteita. Johtajataitojen kehittäminen sekä aktiviteettien suunnittelu ja toteuttaminen kuuluvat JB:n tärkeimpiin tavoitteisiin.

Leiritoiminta

Kansallisella tasolla Suomen JB-läiset kokoontuvat neljä-viisi kertaa vuodessa kansallisille JB-leireille, jotka ovat avoimia kaikille JB-läisille. Joka vuodelle Suomen JB valitsee itselleen teeman, jonka ympärillä leirien ohjelmat pyörivät. Teemoja ovat olleet mm. ihmisoikeudet ja personal development. Teemoja käsitellään leireillä erilaisten simulaatioiden ja keskustelujen kautta. Aktiviteettien vetäjinä sekä suunnittelijoina toimivat nuoret itse.

JB:n tärkeimpiä tavoitteita ovat:

  • antaa nuorille tilaisuuksia vastuuntuntoiseen päätöksentekoon ja päätösten toteuttamiseen.
  • toimia linkkinä CISV:n eri ohjelmien ja muiden järjestöjen välillä
  • kehittää johtamis- ja organisoimisen taitoja

 

Lisätietoja JB-toiminnasta antaa JB-komitea.

Latest News

“CISV gave me something I would never have learnt in school."

CISV participant, Germany

Group of Children

Copyright 2008 © CISV International Ltd. • Company Registration 3672838 • Registered Charity No 1073308