Kuinka kaikki alkoi...

Group of Children

“Meidän pitää aloittaa lapsista” ~ Doris Allen, CISV:n perustaja

CISV sai alkunsa yhden ihmisen unelmasta. Vuonna 1946 yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Doris Allen perusti järjestön, joka toimisi rauhanomaisemman maailman puolesta. Tuolloin järjestö sai nimekseen Children's International Summer Villages, josta nykyään käytetään lyhennettä CISV.

Doris Allenin perusajatuksena oli, että rauha lähtee lapsista, koska he muodostavat ja vahvistavat maailmaa tulevaisuudessa. Doris Allenin visiona olikin tuoda lapset ympäri maailmaa yhteen oppiakseen kunnioittamaan erilaisia ja yhteisiä arvojaan. Allen oli sitä mieltä, että maanrajat ylittävä ystävyys jo lapsena olisi alku pysyvälle rauhalle.

11-vuotiaat lapset olivat Allenin mukaan oikeassa kehityksellisessä vaiheessa: tässä iässä lapset ovat riittävän itsenäisiä, mutta yhä myös avoimia ja ennakkoluulottomia ystävystymään erilaisten ihmisten kanssa.

Allen uskoi myös, että tehokkain tapa oppia on ensisijaisten kokemusten kautta tapahtuva oppiminen. Näin muodostuivat CISV:n kasvatukselliset periaatteet sekä arvot ystävyys, yhteistyö, avoimuus, innostavuus ja aktiivisuus.

Ensimmäinen kesäkylä (Village) järjestettiin 11-vuotialle lapsille Yhdysvalloissa, Cincinnatissa. Leiriin osallistui ryhmiä kahdeksasta eri maasta. 

Doris Allen oli vuonna 1979 ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, mutta tuona vuonna palkinto myönnettiin Äiti Teresalle.

 

CISV tänään

Doris Allenin unelma on kantanut hedelmää, sillä ensimmäisen kesäkylän jälkeen vastaavia leirejä on pidetty reilu 1400. Tänään CISV toimii yli 60 maassa. Vuodesta 1951 lähtien yli 190 000 ihmistä on osallistunut yli 5000 kansainväliseen ohjelmaan.  

Järjestön yli 60-vuotisen historian aikana, Village-ohjelma on pysynyt kansainvälisen, kasvatuksellisen toiminnan kulmakivenä. CISV on yhä edelleen ainoa järjestö, joka antaa mahdollisuuden hankkia monikulttuurisia kokemuksia alkaen 11-vuotiaista. Yleensä vastaavaa toimintaa tarjotaan alkaen 16-vuotiaista.

Vuosien saatossa CISV:n toiminta on kaiken kaikkiaan laajentynyt ja monipuolistunut; kesäkylien lisäksi vuosittain järjestetään useita muita kansainvälisiä leirejä ja projekteja ympäri maailmaa, joiden toimintaperiaatteet ovat lähtöisin Doris Allenin ajatuksista.

Toiminnan monipuolistuttua vuosien saatossa, vuonna 2006 järjestöstä ryhdyttiin käyttämään pelkästään lyhennettä CISV.

 

CISV Suomessa

Suomessa CISV-toiminta alkoi vuonna 1953, jolloin Suomesta osallistui lapsiryhmä ensimmäistä kertaa kansainväliseen kesäkylään. Vuonna 1959 perustettiin Suomeen ensimmäinen paikallisyhdistys, Helsinkiin. Suomen CISV-liitto perustettiin vuonna 1963.

Tällä hetkellä paikallisyhdistyksiä on seitsemän: Helsinki (per. 1959), Jyväskylä (per. 2009), Kankaanpää, Lappeenranta (per. 1977), Naantali (per. 1975), Porvoo (per. 1964), Tampere (per. 1965) ja Vaasa (per. 2002). 

Latest News

“People learn more effectively by doing things themselves. Experiences should be direct, not second-hand.”

Dr. Doris Allen, UNESCO proposal

Group of Children

Copyright 2008 © CISV International Ltd. • Company Registration 3672838 • Registered Charity No 1073308